Asiakkaiden kokemuksia

Kakkusankarit onnistui mahtavasti luomaan hääkakun, josta emme osanneet edes unelmoida. Hääkakkupalaveri oli loistava tilaisuus päästä maistelemaan ihania kakkumakuja ja valitsemaan niistä se meille mieluisin. Kaikki maut olivat todella hyviä, mutta selkeä suosikkimme, porkkanakakku, nousi kyllä esille palaverissa. Oli mukavaa myös päästä istumaan alas ja keskustelemaan yhdessä tulevista häistämme ja niiden mahdollisesta teemasta. Tuntui, että viimein teemme jotain konkreettista häävalmistelujen osalta.

Päädyimme antamaan Terhille vapaat kädet kakun koristelujen suhteen. Hänelle näytettiin kuva morsiamen puvusta ja keskustelimme kattauksen värimaailmasta ja kukista. Näiden tietojen avulla Terhi loihti mielettömän upean kakun, mitä meidän lisäksi monet häävieraat edelleen muistelevat kerrassaan hienoimpana kakkuna mitä on häissä nähty. Kiitos Terhi!

Eeva-Liisa

Tilasimme häihimme kakun ja macaronit Kakkusankarit Bakerystä, ja voimme lämpimästi suositella Kakkusankareita muillekin hääpareille! Pelkän kakun sijasta saimme kokonaisvaltaisen, ammattitaitoisen ja laadukkaan palvelukokonaisuuden, alkaen kakun suunnittelusta ja päättyen sen toimittamiseen ja viimeistelyyn hääpaikalla.

Hääkakun tilauskonseptiin kuuluva erillinen hääkakkupalaveri oli loistava tilaisuus päästä maistelemaan erilaisia makuyhdistelmiä, saada ammattilaisen vinkkejä ja vaihtaa kasvotusten ajatuksia toiveista ja ideoista. Terhi huomioi pieniäkin yksityiskohtia ja tilasi esimerkiksi kakkuun käytetyt kukat samalta floristilta, jolta tilasimme muutkin kukkatuotteet. Muutenkin toiveemme ja ajatuksemme kuunneltiin herkällä korvalla.

Itse hääpäivänä Terhi toimitti kakun suoraan juhlapaikalle ja koristeli valmiiksi siellä. Tämä takasi meille täyden stressittömyyden ja voimme olla varmoja, että kakku on juuri täydellinen kahvittelujen alkaessa. Tästä kiittelivät kovasti myös hääpaikan pitopalvelun työntekijät. Sanomattakin on selvää, että upean ulkonäön lisäksi kakku ja macaronit myös maistuivat herkullisilta! Häävieraat kehuivat kahvitarjottavia useaan otteeseen ja itsekin olimme enemmän kuin tyytyväisiä kokonaisuuteen!

Noora & Matias

Halusimme hääkakkuumme jotakin vähän erilaista. Hääkakkupalaverissa löysimme hyvistä makuvaihtoehdoista oman suosikkimme ja saimme kertoa juhlamme värimaailmasta.

Annoimme Terhille vapaat kädet kakun suhteen ja lopputulos oli mielettömän kaunis ja kakku oli unelmiemme täyttymys. Ulkonäössä oli otettu hienosti huomioon juhlan värimaailma ja meidän tummanpuhuva tyylimme. Koko prosessi hääkakkupalaverista hääkakun toimitukseen ja lopulta hääkakun esittelemiseen ja leikkaamiseen oli todella onnistunut.

Ja mikä tärkeintä, kakku maistui aidoilta ja tuoreilta raaka-aineilta ja se keräsi kehuja ja ihastelua niin makunsa, kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Kiitos Terhi maailman upeimmasta hääkakusta.

Anna & Saku

Catering kiitteli paljon sinun ammattitaidosta kakun suhteen. Kokki oli hämmästynyt kuinka hienosti kerroit kuinka kakkua leikataan ja halusit käyttää niin paljon aikaa ja vaivaa tämän asian kertomiseen. 😊 Hääkakku oli erinomaista ja todella kaunis sellainen kuin toivoinkin. Kakku sai myös paljon kehuja.

Oona

Kiitos tuhannesti super herkullisista hääkakusta ja macaroneista! Hääkakku oli todella upea sekä ulkomuodon että maun puolesta! Myös macaronit olivat ihania ja herkullisia, molemmat keräsivät valtavasti kehuja. 😊

Tytti

Kiitos vielä upeasta kakusta! 🥰 Kakusta on tullut tosi paljon kehuja juhlien jälkeen!

Saara & Sami-Pekka

Iso kiitos vielä kakuista ja macaronseista, kaikki oli täydellistä ja sai paljon kehuja niin ulkonäöstä, kuin maustakin. 🥰

Emmi